Charles Chaplinin Modern Times 25.11.
tiistai 25. marraskuuta 2008
Berlioz: La Damnation de Faust
Hector Berliozin ooppera La Damnation de Faust eli Faustin tuomio tuli HD-livenä New Yorkin Metropolitanista satelliitin välityksellä Tennispalatsiin ja Kluuvikadun Maximiin (joka muuten täyttää ensi vuonna sata vuotta).
Oopperan seuraaminen kankaalta sujui melko rattoisasti. Faustin tuomion lavasteet oli "rakennettu" miltei kokonaan heijastamalla näyttämölle kuvia. Nämä latistuivat kameran linssin kautta huomattavasti, joskin oli suhteellisen helppo kuvitella miten makeilta ne olisivat paikan päällä näyttäneet.
Kameraa heiluteltiin muutenkin liikaa ja eri kuvakulmia käytettiin väliin liiankin ahkerasti. Oopperan livekuvauksessa antaisin enemmän tilaa staattisille kuville. Jos näyttämöllä ei tapahdu mitään, pakkoko sitä kameraa on veivata tauotta eestaas?
Opiskelijalle näytökset käyvät noin kolme kertaa kalliimmiksi Kansallisoopperaan verrattuna. Hauskaa, että tällaista on.
Verkkohesarin juttu Salomesta
Oopperan seuraaminen kankaalta sujui melko rattoisasti. Faustin tuomion lavasteet oli "rakennettu" miltei kokonaan heijastamalla näyttämölle kuvia. Nämä latistuivat kameran linssin kautta huomattavasti, joskin oli suhteellisen helppo kuvitella miten makeilta ne olisivat paikan päällä näyttäneet.
Kameraa heiluteltiin muutenkin liikaa ja eri kuvakulmia käytettiin väliin liiankin ahkerasti. Oopperan livekuvauksessa antaisin enemmän tilaa staattisille kuville. Jos näyttämöllä ei tapahdu mitään, pakkoko sitä kameraa on veivata tauotta eestaas?
Opiskelijalle näytökset käyvät noin kolme kertaa kalliimmiksi Kansallisoopperaan verrattuna. Hauskaa, että tällaista on.
Verkkohesarin juttu Salomesta
Quantum of Solace
Quantum of Solace Tennispalatsissa 17.11.
Harmitti reilusti vähemmmän kuin edellinen Bondi, toisaalta ei ehkä ollut aivan yhtä hyvä elokuva. Pidin silti. En oikein tiedä onko tuo Bondin inhimillistäminen lopulta niin hyvä asia. Mielipide siitä vaatisi vähän tarkempaa analyysiä henkilöhahmojen inhimillisyydestä ja fiktiosta noin yleensä. On näissä sentään päästy 90-luvulta kengurunloikka eteenpäin.
Harmitti reilusti vähemmmän kuin edellinen Bondi, toisaalta ei ehkä ollut aivan yhtä hyvä elokuva. Pidin silti. En oikein tiedä onko tuo Bondin inhimillistäminen lopulta niin hyvä asia. Mielipide siitä vaatisi vähän tarkempaa analyysiä henkilöhahmojen inhimillisyydestä ja fiktiosta noin yleensä. On näissä sentään päästy 90-luvulta kengurunloikka eteenpäin.
perjantai 7. marraskuuta 2008
Ylioppilasteatterin Välikysymys
Ylioppilasteatterin Valtuusto-sarjan toinen osa Välikysymys kunnallisvaalien äänestyspäivänä 26.10. klo 9 Ylioppilasteatterin studiossa.
Välikysymyksen käsis on koottu miltei sanasta sanaan Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelupöytäkirjasta viime kuulta. Kokouksessa demarit tekivät välikysymyksen sosiaali- ja terveystoimen tilasta - turhaan.
(Tämäkin) näytelmä on höystetty videopätkillä, joissa kliseiset puheet töhryistä, kilpailukyvystä ja kongressikeskuksista tuntuvat vielä hullunkurisemmilta kuin lavalla, eikä tämä ei ole aivan vähän. Näytelmän koskettavin osuus on videoitu ensimmäisen persoonan tapauskertomus nuorten mielenterveyspalveluiden tilasta Helsingissä.
Demareiden ja Vasemmistoliiton harhaisen kaoottinen epätoivokaan ei jätä kylmäksi. Näyttämöllä huudetaan, syödään paperia, huudetaan, juostaan, kaatuillaan, hypitään ja itketään.
SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen, valtuuston ainoa ja ehkä viimeinen kommunisti, on saatu romantisoitua niin tyystin, että lopputulos naurattaa ja itkettää. Ylioppilasteatteri naurattaa, kunnanvaltuusto itkettää.
Taaki meininki, raati kiittää!
HS: Helsingin ylioppilasteatterin vaaliesitys Välikysymys ei ole kesy eikä kaunis
Välikysymyksen käsis on koottu miltei sanasta sanaan Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelupöytäkirjasta viime kuulta. Kokouksessa demarit tekivät välikysymyksen sosiaali- ja terveystoimen tilasta - turhaan.
(Tämäkin) näytelmä on höystetty videopätkillä, joissa kliseiset puheet töhryistä, kilpailukyvystä ja kongressikeskuksista tuntuvat vielä hullunkurisemmilta kuin lavalla, eikä tämä ei ole aivan vähän. Näytelmän koskettavin osuus on videoitu ensimmäisen persoonan tapauskertomus nuorten mielenterveyspalveluiden tilasta Helsingissä.
Demareiden ja Vasemmistoliiton harhaisen kaoottinen epätoivokaan ei jätä kylmäksi. Näyttämöllä huudetaan, syödään paperia, huudetaan, juostaan, kaatuillaan, hypitään ja itketään.
SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen, valtuuston ainoa ja ehkä viimeinen kommunisti, on saatu romantisoitua niin tyystin, että lopputulos naurattaa ja itkettää. Ylioppilasteatteri naurattaa, kunnanvaltuusto itkettää.
Taaki meininki, raati kiittää!
HS: Helsingin ylioppilasteatterin vaaliesitys Välikysymys ei ole kesy eikä kaunis
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Repulsion
Roman Polanskin Inho (1965) Elokuva-arkistossa 4.11. Inhoa pidetään ilmeisesti yleisesti loistavana psykologisena trillerinä. Ja olihan se aivan kammottava, eli todella hyvä, meni koko ilta toipuessa. Sivuosat olivat loistavia ja kertovat todella jotain siitä, millaista on olla toisen elämän sivuosassa. Lisää rahaa mielenterveyspalveluihin.
Les plus belles escroqueries du monde
Roman Polanskin ohjaama osa elokuvasta Les plus belles escroqueries du monde (1964) näytettiin elokuva-arkistossa 4.11. ilmeisesti vahingossa. Elokuva koostuu neljästä lyhytelokuvasta, joista jokaisella on eri kirjoittajat, ohjaajat ja näyttelijät.
Oli kyllä kaikin puolin hupaisa. Jos löytäisi jostain DVD:nä, voisi olla oston paikka.
Oli kyllä kaikin puolin hupaisa. Jos löytäisi jostain DVD:nä, voisi olla oston paikka.
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Robert Bresson: Paholainen luultavasti
Robert Bressonin Paholainen luultavasti (1977) elokuva-arkistossa 21.10.
Vaikutus Kaurismäen veljeksiin näkyi. Päähenkilö oli niin tuttu, että melkein kuvittelin katsovani astetta vakavampaa Valehtelijaa (1981). Paholainen luultavasti ei oikeastaan ihmeemmin sykähdyttänyt, mutta Kaurismäkien askeettisen tyylin taustaan oli hauska tutustua. Vajaan kymmenen minuutin terapiakohtaus oli ehkä tämän leffan parasta antia.
Vaikutus Kaurismäen veljeksiin näkyi. Päähenkilö oli niin tuttu, että melkein kuvittelin katsovani astetta vakavampaa Valehtelijaa (1981). Paholainen luultavasti ei oikeastaan ihmeemmin sykähdyttänyt, mutta Kaurismäkien askeettisen tyylin taustaan oli hauska tutustua. Vajaan kymmenen minuutin terapiakohtaus oli ehkä tämän leffan parasta antia.
lauantai 4. lokakuuta 2008
Ringo Lam: Full Alert
Ringo Lamin Full Alert (1997) on leffa honkkarietsivästä ja liukkaasta kriminaalista. Kissa ja hiiri, aika perus. Loppu on yllättävän hyvä.
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
Wong Kar Wai: Ashes of Time Redux
Ashes of Timen seitsemän minuuttia lyhyempi uudelleenjulkaisu. En meinannut jaksaa katsoa loppuun. Kuvaus oli vähän tukkoista, soundtrack kammottava, juoni puuttuu (joskin tarkoituksella) ja kungfukin oli blurrattu pois. En ihan ymmärtänyt.
Jos tämän elokuvan takana onkin jotain hyvää (en ihmettelisi), itse leffa ei tuo sitä kovin hyvin esiin.
Jos tämän elokuvan takana onkin jotain hyvää (en ihmettelisi), itse leffa ei tuo sitä kovin hyvin esiin.
lauantai 27. syyskuuta 2008
We Love Helsinki Syystanssit
We Love Helsinki -kollektiivin järkkäämä Syystanssit Kuudennella Linjalla 29.9. olivat kolmas (?) osa Juhannustansseista alkanutta bileiden sarjaa.
Olisikohan innoitus näihin bileisiin tullut dj mekaanikon Juahannustanssit-miksauksista? Mene tiedä. Pääpaino on kai ollut 50-70-luvun suomalaisessa musiikissa. Mainostus taisi olla aiempaa vähäisempää, mutta jengiä tuntui silti riittävän, ainakin alkuillasta. Pukuja ja mekkojakin näkyi aiempia sessioita enemmän, konseppti on selvästi niittänyt tarpeeksi mainetta.
Kahden maissa väki alkoi jo harventua, mitä en oikeastaan ihmettele. Täysi Kutonen on ilmastoltaan melko tukala, tanssilattia on lopulta aika pieni ja musiikkipuolikin tuntui siirtyvän niihin aikoihin kohti juustoisempia iskelmätähtiä. Itse lämpenen enemmän vaikkapa Rautavaaran ja Helismaan kupleteille, niissä sentään yritetään välittää kuulijalle jotain; iloa, surua, kaihoa. Viimeksi oli kivempaa, ynnynnyn.
Paras kuulemani kokoelmalevy tätä genreä on Terveiset savotalta, löytyy näemmä ainakin Kirjasto 10:n musahyllystä.
Olisikohan innoitus näihin bileisiin tullut dj mekaanikon Juahannustanssit-miksauksista? Mene tiedä. Pääpaino on kai ollut 50-70-luvun suomalaisessa musiikissa. Mainostus taisi olla aiempaa vähäisempää, mutta jengiä tuntui silti riittävän, ainakin alkuillasta. Pukuja ja mekkojakin näkyi aiempia sessioita enemmän, konseppti on selvästi niittänyt tarpeeksi mainetta.
Kahden maissa väki alkoi jo harventua, mitä en oikeastaan ihmettele. Täysi Kutonen on ilmastoltaan melko tukala, tanssilattia on lopulta aika pieni ja musiikkipuolikin tuntui siirtyvän niihin aikoihin kohti juustoisempia iskelmätähtiä. Itse lämpenen enemmän vaikkapa Rautavaaran ja Helismaan kupleteille, niissä sentään yritetään välittää kuulijalle jotain; iloa, surua, kaihoa. Viimeksi oli kivempaa, ynnynnyn.
- Ne luulevat jotta on lysti olla, kun sitä aina laulaa.
- No, sinä ehkäpä laulatkin, mutta minä vaan rääkkään kaulaa.
- Mutta linnutkin laulavat sorealla suulla!
- Kolkko on korppien raakkumista kuulla...
- Siinä se luistaa, kun vain sanat muistaa:
jos muisti lipsahtaa, niin laulu lopsahtaa.
- Vaikkapa ääni on mahdoton mulla, niin muisti on melkoinen.
Passaisi viisaitten kilpailuun tulla - Jos minä kokeilen?
- Nyt haaveesi heitä pois, sillä toiseksi varmaan jäät:
järkeä jos missä tarvitaan, heti hyljätään puiset päät!
(Reino Helismaa: Uutta ja vanhaa 27 - taas tavataan)
Paras kuulemani kokoelmalevy tätä genreä on Terveiset savotalta, löytyy näemmä ainakin Kirjasto 10:n musahyllystä.
Eräs joulutarina
Arnaud Desplechinin Eräs joulutarina (2008) Bio Rexissä 26.9.
Elokuvassa suurperhe kokoontuu jouluksi saman katon alle monimutkaisine ihmissuhdekuvioineen. Tästä huolimatta elokuva ei suinkaan ole skeidaa. Konflikteja käsitellään melko etäännytetysti, tunteet jäävät usein syvälle hahmojen sisään. Ratkaisujakaan ei kannata odottaa liikaa.
Lapsi- ja muutkin näyttelijät ovat aivan loistavia ja ohjaajakin on varmasti tehnyt mieletöntä työtä. Kuitenkin jäi vähän epäselväksi, mistä elokuva oikeastaan kertoo, paitsi perheestä. Ja ketä lopulta kiinnostaa kuvitteellisen perheen tarina? (Ketäpä ei...)
Elokuvassa suurperhe kokoontuu jouluksi saman katon alle monimutkaisine ihmissuhdekuvioineen. Tästä huolimatta elokuva ei suinkaan ole skeidaa. Konflikteja käsitellään melko etäännytetysti, tunteet jäävät usein syvälle hahmojen sisään. Ratkaisujakaan ei kannata odottaa liikaa.
Lapsi- ja muutkin näyttelijät ovat aivan loistavia ja ohjaajakin on varmasti tehnyt mieletöntä työtä. Kuitenkin jäi vähän epäselväksi, mistä elokuva oikeastaan kertoo, paitsi perheestä. Ja ketä lopulta kiinnostaa kuvitteellisen perheen tarina? (Ketäpä ei...)
torstai 25. syyskuuta 2008
Ilpo Tiihonen: Hyvät, pahat ja rumat
Luin tänään Töölön kirjaston portailla loppuun Ilpo Tiihosen runokirjan Hyvät, pahat ja rumat (1984).
Hyvistä, pahoista ja rumista välittyy ennen kaikkea hieman juntin kaupunkilaismiehen epätoivo. Tekstin sanoma jäi mulle usein vähän epäselväksi, eikä pelkkä angstikaan kantanut ihan loppuun asti. Pariin runoon sentään tykästyin tosissani ja onhan toi kansikin ihan makee. Muuten olisi ehkä jäänyt kesken.
Hyvistä, pahoista ja rumista välittyy ennen kaikkea hieman juntin kaupunkilaismiehen epätoivo. Tekstin sanoma jäi mulle usein vähän epäselväksi, eikä pelkkä angstikaan kantanut ihan loppuun asti. Pariin runoon sentään tykästyin tosissani ja onhan toi kansikin ihan makee. Muuten olisi ehkä jäänyt kesken.
The Space Between: Another Space Is Possible
The Space Between: Another Space Is Possible. Babel, Malmö (Spångatan 38) 18.9.
Babel on klubitilaksi remontoitu kirkko Malmön keskustassa. Jos siellä päin liikkuu, tätä mestaa ei kannata missata.
The Space Between puolestaan on VEDin Mattias Nihlénin klubi. Ambient/folk/psyke/proge-duo VEV eli VED (kitara, syna) & Tängman (kampiliira, mäkki) soitti shamanistisen setin samalla kun taustalle heijastettiin hämmentävää romanialaista musikaalielokuvaa nimeltä Ma-ma / Rock'n Roll Wolf:
DJ:t soittivat hyvät setit, jengi oli pukeutunut hyvin, mesta oli mieletön, nurkassa jammaileva shamaanipoppoo loi tunnelmaa ja baari toimi. Kuvia kemuista löytyy The Space Between -facebook-groupista. Hyvä 9½!
Babel on klubitilaksi remontoitu kirkko Malmön keskustassa. Jos siellä päin liikkuu, tätä mestaa ei kannata missata.The Space Between puolestaan on VEDin Mattias Nihlénin klubi. Ambient/folk/psyke/proge-duo VEV eli VED (kitara, syna) & Tängman (kampiliira, mäkki) soitti shamanistisen setin samalla kun taustalle heijastettiin hämmentävää romanialaista musikaalielokuvaa nimeltä Ma-ma / Rock'n Roll Wolf:
DJ:t soittivat hyvät setit, jengi oli pukeutunut hyvin, mesta oli mieletön, nurkassa jammaileva shamaanipoppoo loi tunnelmaa ja baari toimi. Kuvia kemuista löytyy The Space Between -facebook-groupista. Hyvä 9½!
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
City of Men
City of Men (2007) perustuu samannimiseen tv-sarjaan, joka puolestaan seurasi elokuvan City of God (2002) menestyksen vanavedessä.
Elokuva sijoittuu Rio de Janeiron faveloihin. Päähenkilöt, kaksi ystävystä, täyttävät 18 jengisotien keskellä. Takaumina on ilmeisesti käytetty vuosien takaisia pätkiä tuosta tv-sarjasta, jolloin näyttelijätkin ovat reilusti nuorempia.
City of God on jäänyt toistaiseksi näkemättä, mutta ilmeisesti tämä tuore leffa on edeltäjäänsä väkivaltaisempi. Ihan katsottava.
Elokuva sijoittuu Rio de Janeiron faveloihin. Päähenkilöt, kaksi ystävystä, täyttävät 18 jengisotien keskellä. Takaumina on ilmeisesti käytetty vuosien takaisia pätkiä tuosta tv-sarjasta, jolloin näyttelijätkin ovat reilusti nuorempia.
City of God on jäänyt toistaiseksi näkemättä, mutta ilmeisesti tämä tuore leffa on edeltäjäänsä väkivaltaisempi. Ihan katsottava.
Kuppala Unplugged 23.9.
Filosofian opiskelijoiden ainejärjestö Dilemman keväällä 2006 henkiin herättämä Kuppala Unplugged pyörii tänäkin syksynä Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan Unioninkatu 37:n piharakennuksen kellarissa. U37:n tiloissa toiminutta ensimmäistä yliopistollista opetussairaalaa alettiin ilmeisesti kutsua Kuppalaksi jo joskus 1800-luvulla ja syykin on helppo arvata. Tätä nykyä nimitys viittaa opiskelijoiden käyttämään kellaritilaan.
Kuppalassa tulkittiin tällä kertaa mm. Nirvanaa, Bowieta, Pulpia, Mikael Järveliniä ja tietysti viime vuosien kestohitti: Morrisseyn First of the Gang to Die. Pienen piirin hyvät bileet, suosittelen filosofiaa opiskeleville ja laitoksella työskenteleville.
Viime vuoden plugged-sessioissa esiintyi ranskalainen kana
Kuppalassa tulkittiin tällä kertaa mm. Nirvanaa, Bowieta, Pulpia, Mikael Järveliniä ja tietysti viime vuosien kestohitti: Morrisseyn First of the Gang to Die. Pienen piirin hyvät bileet, suosittelen filosofiaa opiskeleville ja laitoksella työskenteleville.
Viime vuoden plugged-sessioissa esiintyi ranskalainen kana
99 francs
Jan Kounenin 99 francs (2007) Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla Bio Rexissä 24.9.
Frederic Beigbederin samannimisen - ja myös erinimisen, Suomessa kirja on julkaistu nimillä 24,99 € (kovakantinen) ja 8,99 € (pokkari) - kirjan pohjalta tehty elokuva on ehkä vuoden törkein leffa.
Mainoksiakin ohjannut Kounen sikailee alusta loppuun kuin myös elokuvan päähenkilö, mainosguru Octave Parengo. 99 frangia ei ehkä jää elokuvan historiaan, mutta se on todella taidokkaasti tehty sekoitus postmodernin ihmisen itseinhoa, mainosmaailmaa ja jonkinlaista hyperironista, yhteiskunnallista gonzoa. Luvassa siis pelkoa, inhoa, yhteiskunnallisen heräämisen aihetta ja aivan helvetin hyvät naurut.
Jos aikoo katsoa vain yhden viime vuonna ilmestyneen elokuvan, suosittelisin tätä.
Hyperironian käsitteestä kuulin eilen Frank Martelalta, joka puolestaan lainasi sen kirjasta The Simpsons and Philosophy: The D'oh of Homer. Hyperironia viittaa ilmeisesti konfliktien kadottamiseen loputtoman etäisyyden ottamisen ja kepeän ironian kautta (vrt. Eddie Izzard) tai jotain sellasta.
Tällaisessa on omat vaaransa, jos tarkoituksena on sanoa jotain tai saada kuulijassa/katsojassa aikaan jokin vaikutus valheellisen katharsiksen sijaan. Elokuva välttää mielestäni tämän ansan ja vaikka kirja ei kuulemma oikein vältäkään, kirjailija vakuutti ainakin minut moraalisesta selkärangastaan puhuessaan ennen näytöstä.
HOT TIP! Kun käytte katsomassa tämän elokuvan, katsokaa lopputekstit loppuun.
Frederic Beigbederin samannimisen - ja myös erinimisen, Suomessa kirja on julkaistu nimillä 24,99 € (kovakantinen) ja 8,99 € (pokkari) - kirjan pohjalta tehty elokuva on ehkä vuoden törkein leffa.
Mainoksiakin ohjannut Kounen sikailee alusta loppuun kuin myös elokuvan päähenkilö, mainosguru Octave Parengo. 99 frangia ei ehkä jää elokuvan historiaan, mutta se on todella taidokkaasti tehty sekoitus postmodernin ihmisen itseinhoa, mainosmaailmaa ja jonkinlaista hyperironista, yhteiskunnallista gonzoa. Luvassa siis pelkoa, inhoa, yhteiskunnallisen heräämisen aihetta ja aivan helvetin hyvät naurut.
Jos aikoo katsoa vain yhden viime vuonna ilmestyneen elokuvan, suosittelisin tätä.
Hyperironian käsitteestä kuulin eilen Frank Martelalta, joka puolestaan lainasi sen kirjasta The Simpsons and Philosophy: The D'oh of Homer. Hyperironia viittaa ilmeisesti konfliktien kadottamiseen loputtoman etäisyyden ottamisen ja kepeän ironian kautta (vrt. Eddie Izzard) tai jotain sellasta.
Tällaisessa on omat vaaransa, jos tarkoituksena on sanoa jotain tai saada kuulijassa/katsojassa aikaan jokin vaikutus valheellisen katharsiksen sijaan. Elokuva välttää mielestäni tämän ansan ja vaikka kirja ei kuulemma oikein vältäkään, kirjailija vakuutti ainakin minut moraalisesta selkärangastaan puhuessaan ennen näytöstä.
HOT TIP! Kun käytte katsomassa tämän elokuvan, katsokaa lopputekstit loppuun.
The Wackness
The Wackness (2007) Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla Kino Engelissä 23.9.
Ihan tiukka feelgood/feelbad-leffa rakkaudesta, ilosta, surusta, nuoruudesta sekä nuoren ja aikuisen kohtaamisesta.
NYC '94 näkyi, joskin itse kaupunki jäi taka-alalle. 90-luku näkyy miellyttävänä eksotiikkana (Zelda ja piipparit), vaikka elokuva henkiikin 2000-luvun loppua. Teemoja ja nauruja riittää.
Ei puhdasta kultaa, mutta silti hyvä.
Ihan tiukka feelgood/feelbad-leffa rakkaudesta, ilosta, surusta, nuoruudesta sekä nuoren ja aikuisen kohtaamisesta.
NYC '94 näkyi, joskin itse kaupunki jäi taka-alalle. 90-luku näkyy miellyttävänä eksotiikkana (Zelda ja piipparit), vaikka elokuva henkiikin 2000-luvun loppua. Teemoja ja nauruja riittää.
Ei puhdasta kultaa, mutta silti hyvä.
maanantai 15. syyskuuta 2008
Helsingin 23. sarjakuvafestivaalit
Helsingin 23. sarjakuvafestivaalit 13.-14. syyskuuta. Tänä vuonna tuli akuutin ajanpuutteen vuoksi vain käväistyä paikan päällä ja ostettua mukaan muutama omakustanne. Otso Höglundin crumb-henkinen undergroud oli tiukin uusi tuttavuus.
Pienlehtitaivas ja mangat oli tänä vuonna siirretty Gloriasta G18-taloon Bulevardin ja Yrjönkadun kulmaan. Tavallaan harmi; pienlehdet ovat sarjisfestareiden parasta antia tuttujen kanssa lorvimisen lisäksi ja jälkimmäiseen Gloriassa on paremmat edellytykset. Toisaalta viime vuonna pienlehtiosasto muistutti lähinnä sillipurkkia ja tiskin taa kahlehdittuna saattoi olla tukalaa. Tiedä häntä.
Jostain syystä sarjisfestari tuntuu musta pikemmin sarjakuvan tekijöille ja kustantajille kuin lukijoille suunnatulta. Ehkä se onkin? Kannatti kuitenkin käydä.
Reitti Glorian ja G18:n välillä oli asiaankuuluvasti piirretty katuun liidulla:
Pienlehtitaivas ja mangat oli tänä vuonna siirretty Gloriasta G18-taloon Bulevardin ja Yrjönkadun kulmaan. Tavallaan harmi; pienlehdet ovat sarjisfestareiden parasta antia tuttujen kanssa lorvimisen lisäksi ja jälkimmäiseen Gloriassa on paremmat edellytykset. Toisaalta viime vuonna pienlehtiosasto muistutti lähinnä sillipurkkia ja tiskin taa kahlehdittuna saattoi olla tukalaa. Tiedä häntä.
Jostain syystä sarjisfestari tuntuu musta pikemmin sarjakuvan tekijöille ja kustantajille kuin lukijoille suunnatulta. Ehkä se onkin? Kannatti kuitenkin käydä.
Reitti Glorian ja G18:n välillä oli asiaankuuluvasti piirretty katuun liidulla:
Wisława Szymborska: Ihmisiä sillalla
Wisława Szymborska: Ihmisiä sillalla. Runoja vuosilta 1957-1996.
Nobel-voittaja Szymborskaa voi kehua syystä. Kokoelmaan valitut runot käsittelevät mm. syyllisyyttä, unta, sotaa, ihmisyyttä ja ihmisten tapoja. Jos on kiinnostunut pohtimaan tällaisia asioita vähänkään syvällisemmin, Szymborskan runoista saa siihen oivan kimmokkeen. Sopii myös vasta-alkajille!
Jussi Rostin kieltä on Hesarin arvostelussa sanottu suosivan ytimekkäitä muotoiluja verrattuna myöhemmin käännettyyn Sata Szymborskaa -kokoelmaan. Näin tosiaan on. Hesarissa oli hauskasti verrattu ensimmäisiä säkeitä runosta Taivas:
Pitäisi vähintäänkin osata puolaa nähdäkseen kumpi näistä on olevinaan uskollisempi alkutekstille. Kääntäminen, se on hyvin jännä.
Kaiken kaikkiaan diippi ja koskettava kokoelma, joka laittoi runojalkani vipattamaan.
Nobel-voittaja Szymborskaa voi kehua syystä. Kokoelmaan valitut runot käsittelevät mm. syyllisyyttä, unta, sotaa, ihmisyyttä ja ihmisten tapoja. Jos on kiinnostunut pohtimaan tällaisia asioita vähänkään syvällisemmin, Szymborskan runoista saa siihen oivan kimmokkeen. Sopii myös vasta-alkajille!
Jussi Rostin kieltä on Hesarin arvostelussa sanottu suosivan ytimekkäitä muotoiluja verrattuna myöhemmin käännettyyn Sata Szymborskaa -kokoelmaan. Näin tosiaan on. Hesarissa oli hauskasti verrattu ensimmäisiä säkeitä runosta Taivas:
Rosti: "Tästä olisi pitänyt alkaa: taivas. / Ikkuna vailla verhoja, vailla kehystä, vailla lasia. / Pelkkä aukko, / mutta ammollansa auki."
Puukko ja Laine: "Siitä olisi pitänyt aloittaa: taivaasta. / Ikkuna vailla ikkunalautaa, karmeja ja ruutua. / Aukko, ei mitään sen lisäksi."
Pitäisi vähintäänkin osata puolaa nähdäkseen kumpi näistä on olevinaan uskollisempi alkutekstille. Kääntäminen, se on hyvin jännä.
Kaiken kaikkiaan diippi ja koskettava kokoelma, joka laittoi runojalkani vipattamaan.
torstai 11. syyskuuta 2008
Michelangelo Antonioni: La Notte
Michelangelo Antonionin Yö (La Notte) 10.9. elokuva-arkistossa.
Todella timanttinen elokuva. "Nykyaika", 60-luvun Milanon tarjoama elämä, ajaa päähenkilöt henkiseen kriisiin, jossa parisuhde, rakkaus, seksuaalisuus ja urbaanin ihmisen tyhjyys nousevat etualalle. Vähäeleisten hahmojen motiivit tuntuvat säilyvän salaisuutena heille itselleenkin.
Elokuva jatkuu nimensä mukaisesti yhden yön yli. Paljon ei tapahdu ja vielä vähemmän kameroiden ulkopuolella, mutta tunteiden ja ajatusten kirjo on tavallista laajempi ja ennen kaikkea syvempi. Mennyt toimii taustana tulevalle, rakentaa sitä aivan kuin todellisuudessa. Mainioita kuvia on paljon, matskusta saisi monta loistavaa elokuvajulistetta - tai yhden elokuvan.
Omistamisen arvoinen.
Todella timanttinen elokuva. "Nykyaika", 60-luvun Milanon tarjoama elämä, ajaa päähenkilöt henkiseen kriisiin, jossa parisuhde, rakkaus, seksuaalisuus ja urbaanin ihmisen tyhjyys nousevat etualalle. Vähäeleisten hahmojen motiivit tuntuvat säilyvän salaisuutena heille itselleenkin.
Elokuva jatkuu nimensä mukaisesti yhden yön yli. Paljon ei tapahdu ja vielä vähemmän kameroiden ulkopuolella, mutta tunteiden ja ajatusten kirjo on tavallista laajempi ja ennen kaikkea syvempi. Mennyt toimii taustana tulevalle, rakentaa sitä aivan kuin todellisuudessa. Mainioita kuvia on paljon, matskusta saisi monta loistavaa elokuvajulistetta - tai yhden elokuvan.
Omistamisen arvoinen.
tiistai 9. syyskuuta 2008
Herman Hesse: Narkissos ja Kultasuu
Hessen Narkissos ja Kultasuu on tarina apollonisen Narkissoksen ja dionyysisen Kultasuun ystävyydestä sekä jälkimmäisen kehityksestä tasapainoisempaan suuntaan. Kirja tuntuu jatkavan Arosuden teemaa persoonallisuuden dikotomioista. Älykästä viihdettä, joskin tarinan takaa löytyvien ajatusten on helppo kuvitella kolahdelleen enemmän viime vuosituhannen alun lukijoihin.
Lopun filosofis-skolastinen keskustelu oli melko autenttinen, eli tylsä ja pitkäveteinen, mutta muuten tapahtumat jaksoivat pitää otteessaan. Hyvä ja totta tosiaan lukemisen arvoinen kirja, vaikkakaan ei ehkä aivan Hessen lumisinta huippua.
Lopun filosofis-skolastinen keskustelu oli melko autenttinen, eli tylsä ja pitkäveteinen, mutta muuten tapahtumat jaksoivat pitää otteessaan. Hyvä ja totta tosiaan lukemisen arvoinen kirja, vaikkakaan ei ehkä aivan Hessen lumisinta huippua.
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
The Shawshank Redemption
Stephen Kingin romaaniin perustuva The Shawshank Redemption oli pakko katsoa; se kun on pyörinyt jo pidemmän aikaa Internet Movie Databasen top 250:n ykkössijalla. Teatterilevityksessä elokuva ilmeisesti floppasi täysin, mutta on videolla päässyt kansan suosioon.
Näin jälkeenpäin ei ihmetytä, että elokvuva paljastuikin ihan hyväksi feelgood-leffaksi. En kuitenkaan usko sen räjäyttävän kenenkään tajuntaa. Kovin paksua pihviä leffasta ei nimittäin löydy, korkeintaan jokin huoltsikan paneroitu leike 13,50 €. Passivoiva, mut kuitenkin melko hupaisa.
Elokuvan nimen kääntäminen sen sijaan on epäonnistunut eeppisesti. Toisaalta "Rita Hayworth - avain pakoon" sopii yllättävän hyvin videovuokraamojen kingille.
- The Count of Monte Crisco...
- That's "Cristo" you dumb shit.
- ...by Alexandree Dumb-ass.
Näin jälkeenpäin ei ihmetytä, että elokvuva paljastuikin ihan hyväksi feelgood-leffaksi. En kuitenkaan usko sen räjäyttävän kenenkään tajuntaa. Kovin paksua pihviä leffasta ei nimittäin löydy, korkeintaan jokin huoltsikan paneroitu leike 13,50 €. Passivoiva, mut kuitenkin melko hupaisa.
Elokuvan nimen kääntäminen sen sijaan on epäonnistunut eeppisesti. Toisaalta "Rita Hayworth - avain pakoon" sopii yllättävän hyvin videovuokraamojen kingille.
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
Ernest Hemingway: Kilimandšaron lumet
Tänä aamuna luin kaksi viimeistä novellia novellikokoelmasta Kilimandšaron lumet.
Kokoelma sisältää Hemingwayn novelleja 20- ja 30-luvulta. Safaria, nyrkkeilyä, härkätaistelua, metsästystä, vahvoja heikkoja miehiä. Tällä kertaa tuli sorruttua käännökseen, kun ei kirjastosta sattunut muutakaan löytymään. Kokoelman novellit on ilmeisesti valikoitu kokoelmasta The Fifth Column and the First Forty-Nine Stories (1938).
Mahtaakohan käännöskirjallisuuden lukemisessa olla mitään mieltä? Tästä on varmasti kirjoitettu jotain fiksua. Osaisiko joku sanoa mitä?
Syksyllä 2003 näin Orionissa Robert Siodmakin film noir -klassikon Tappajat / The Killers (1946), joka perustuu samannimiseen Hemingwayn novelliin, joka löytyy myös tästä kokoelmasta. Elokuvan alku seuraa novellia todella uskollisesti ja sen se tekeekin todella hyvin, jatko taas on kirjoitettu ikään kuin selitykseksi Hemingwayn avoimiksi jättämille kohdille.
Kokoelma sisältää Hemingwayn novelleja 20- ja 30-luvulta. Safaria, nyrkkeilyä, härkätaistelua, metsästystä, vahvoja heikkoja miehiä. Tällä kertaa tuli sorruttua käännökseen, kun ei kirjastosta sattunut muutakaan löytymään. Kokoelman novellit on ilmeisesti valikoitu kokoelmasta The Fifth Column and the First Forty-Nine Stories (1938).
Mahtaakohan käännöskirjallisuuden lukemisessa olla mitään mieltä? Tästä on varmasti kirjoitettu jotain fiksua. Osaisiko joku sanoa mitä?
Syksyllä 2003 näin Orionissa Robert Siodmakin film noir -klassikon Tappajat / The Killers (1946), joka perustuu samannimiseen Hemingwayn novelliin, joka löytyy myös tästä kokoelmasta. Elokuvan alku seuraa novellia todella uskollisesti ja sen se tekeekin todella hyvin, jatko taas on kirjoitettu ikään kuin selitykseksi Hemingwayn avoimiksi jättämille kohdille.
sunnuntai 31. elokuuta 2008
Ravintola Elite
Ensimmäinen kertani Elitessä. Itse otin vorschmackin, seurat pyttipannun ja olutleivän. Annokset olivat miltei hintansa väärtejä; kermainen pyttipannu pääsi jopa elämäni pyttipannujen top 5:een. Tunnelma oli ainakin näin loppuillasta mainio: miellyttävän raukea ja pramee, muttei liian pramee. Klassikko ansaitusti.
Cirque Plume: Plic Ploc
Cirque Plumen Plic Ploc Taivallahden kentällä 31.8.
Kahdeksan vuotta sitten äitini vei minut Aurorankentälle katsomaan Cirque Plumen Mélanges-näytöstä. Sen jälkeen ei ollut juuri valinnanvaraa: kun sirkus saapuu kaupunkiin, se on nähtävä. Ja kyllä kannatti!
Uusi sirkus on pyöriä, palloja, sateenvarjoja ja lumoavaa meininkiä. Mélanges oli muistaakseni nahkarotsienekeleineen hitusen verran parempi, mutta eipä Plic Ploc tuosta kauaksi jäänyt.
Mélanges
Plic Ploc
Kahdeksan vuotta sitten äitini vei minut Aurorankentälle katsomaan Cirque Plumen Mélanges-näytöstä. Sen jälkeen ei ollut juuri valinnanvaraa: kun sirkus saapuu kaupunkiin, se on nähtävä. Ja kyllä kannatti!
Uusi sirkus on pyöriä, palloja, sateenvarjoja ja lumoavaa meininkiä. Mélanges oli muistaakseni nahkarotsienekeleineen hitusen verran parempi, mutta eipä Plic Ploc tuosta kauaksi jäänyt.
Mélanges
Plic Ploc
lauantai 30. elokuuta 2008
Anna-Mari Kähärä: Aina siellä, missä en ole
Aina siellä, missä en ole. Anna-Mari Kähärän sävellyksiä Mika Waltarin nuoruuden runoihin Viapori Jazz 30.8., Lentokonehalli.
Eniten täysikasvuista biisiä oli mielestäni Täysikuussa, myös Marzi Nymanin kitarasoolot ansaitsivat täydet kiitokset. Kitara ja Kähärän pianosaundit osuivat toisinaan loistavasti kohdilleen ja muistuttivat harppua (?).
Pertti Sveholmin luenta tuntui hieman yksiulotteiselta, eikä Waltarin runojen tulkinta musiikkinakaan lopulta ollut aivan niin vaikuttavaa kuin olisin odottanut. Kovin moni biisi ei jäänyt soimaan päähän.
Esitys oli kuitenkin hyvin rakennettu loppua myöten ja Suomenlinna oli kaunis, ei jäänyt paha mieli.
Eniten täysikasvuista biisiä oli mielestäni Täysikuussa, myös Marzi Nymanin kitarasoolot ansaitsivat täydet kiitokset. Kitara ja Kähärän pianosaundit osuivat toisinaan loistavasti kohdilleen ja muistuttivat harppua (?).
Pertti Sveholmin luenta tuntui hieman yksiulotteiselta, eikä Waltarin runojen tulkinta musiikkinakaan lopulta ollut aivan niin vaikuttavaa kuin olisin odottanut. Kovin moni biisi ei jäänyt soimaan päähän.
Esitys oli kuitenkin hyvin rakennettu loppua myöten ja Suomenlinna oli kaunis, ei jäänyt paha mieli.
keskiviikko 27. elokuuta 2008
Charles Chaplin: The Great Dictator
Diktaattori (1940) on epäilemättä Charlie Chaplinin tunnetuin elokuva ja hänen ensimmäinen äänielokuvansa; Chaplinin vähäpuheinen kulkurihahmo ikään kuin löytääkin elokuvassa "äänensä". Adenoid Hynkelin johtama Tomanian valtio on häpeilemätön natsi-Saksan pilakuva, josta Chaplin kertoo omaelämäkerrassaan näin:
Jännittävää. Lopun monologinkin voisi analysoida lause kerrallaan (tai kopioida blogiinsa...). Diktaattori on jokaiselle ajattelevalle ja tuntevalle ihmiselle. Haastan kaikki lukijani katsomaan tämän elokuvan; mielellään kankaalta.
Hitler oli saatava naurunalaiseksi. Jos olisin silloin tiennyt Saksan keskitysleirien kauhuista, en olisi voinut tehdä Diktaattoriani; en olisi voinut leikitellä ja hassutella natsien mielipuolisella murhanhimolla. Mutta olin päättänyt tehdä naurettaviksi heidän mystilliset höpötyksensä rotujen puhtaudesta.
Jännittävää. Lopun monologinkin voisi analysoida lause kerrallaan (tai kopioida blogiinsa...). Diktaattori on jokaiselle ajattelevalle ja tuntevalle ihmiselle. Haastan kaikki lukijani katsomaan tämän elokuvan; mielellään kankaalta.
Toivo Särkkä: Kulkurin valssi
Toivo Särkän elokuva Kulkurin valssi (1941) on Suomen toisiksi katsotuin elokuva, jonka rooleissa nähdään SF:n tähtikaartia: Tauno Palo, Ansa Ikonen, Regina Linnanheimo. Käsikirjoituskin on Mika Waltarin käsialaa.Muistuttaa muodoltaan näytelmäelokuvaa, kuten ilmeisesti tuon ajan suomalaiset elokuvat yleensä. Puhuttelee ja ei puhuttele. Katsotaan.
Olen nähnyt Rooman palon... ja Tauno Palon. (J. Tilsa)
Werner Herzog: Jäinen matka
Luin tänä aamuna loppuun Werner Herzogin kirjan Jäinen matka. Jalan Münchenista Pariisiin 23.11.-14.12.1974 eli Vom Gehem im Eis (1974).
Werner Herzog on uuden saksalaisen elokuvan tunnetuimpia ohjaajia, jonka viimeisimpiin töihin kuuluu pari vuotta sitten DocPoint-dokumenttifestivaaleilla hypetetty Grizzly Man (2005). Herzog on on paitsi ohjannut Klaus Kinskiä ja syönyt kenkänsä, myös kävellyt Münchenista Pariisiin kuultuaan saksalaisen elokuvan hyväksi työskennelleen Lotte Eisnerin sairastumisesta. Eräänlainen sankarimatkailija siis.
Kirja koostuu Herzogin kävelyn aikana kirjoittamista päiväkirjamerkinnöistä ja on melko vaikeaselkoinen. Ehkä tästä voisi sanoa sen verran, että Herzog on luultavasti mielenkiintoisempi kuin kirjansa. Mutta jos kestätte sata sivua absurdia tajunnanvirtaa, lukekaa itse. Minussa kuvaukset herättivät elävästi henkiin lapsuuden muistoja pellonreunalta.
Werner Herzog on uuden saksalaisen elokuvan tunnetuimpia ohjaajia, jonka viimeisimpiin töihin kuuluu pari vuotta sitten DocPoint-dokumenttifestivaaleilla hypetetty Grizzly Man (2005). Herzog on on paitsi ohjannut Klaus Kinskiä ja syönyt kenkänsä, myös kävellyt Münchenista Pariisiin kuultuaan saksalaisen elokuvan hyväksi työskennelleen Lotte Eisnerin sairastumisesta. Eräänlainen sankarimatkailija siis.
Kirja koostuu Herzogin kävelyn aikana kirjoittamista päiväkirjamerkinnöistä ja on melko vaikeaselkoinen. Ehkä tästä voisi sanoa sen verran, että Herzog on luultavasti mielenkiintoisempi kuin kirjansa. Mutta jos kestätte sata sivua absurdia tajunnanvirtaa, lukekaa itse. Minussa kuvaukset herättivät elävästi henkiin lapsuuden muistoja pellonreunalta.
maanantai 25. elokuuta 2008
Charles Chaplin: City Lights
Charles Chaplinin elokuva City Lights (1931) on täyttä timanttia.
Kaupungin valojen valloittavin kohtaus muistuttaa Vertigon huippukohtia. Tapahtumien laukaisemat ajatukset ja tunteet kulkevat mykistävän nopeasti matkalla ei-mihinkään, herättävät iloa ja surua kallistumatta lopullisesti kummankaan puoleen.
City Lights on äänestetty mm. tänä kesänä American Film Instituten "Ten top Ten" -skabassa parhaaksi romanttiseksi komediaksi, oikeutetusti. Näin jälkeenpäin kismittää, ettei tätä tullut nähtyä ensi kertaa filmiltä.
Jos Chaplin kiinnostaa, elokuva-arkiston Orionissa (Eerikinkatu 15) pyörii tänä iltana klo 18.45 Diktaattori.
Kaupungin valojen valloittavin kohtaus muistuttaa Vertigon huippukohtia. Tapahtumien laukaisemat ajatukset ja tunteet kulkevat mykistävän nopeasti matkalla ei-mihinkään, herättävät iloa ja surua kallistumatta lopullisesti kummankaan puoleen.
City Lights on äänestetty mm. tänä kesänä American Film Instituten "Ten top Ten" -skabassa parhaaksi romanttiseksi komediaksi, oikeutetusti. Näin jälkeenpäin kismittää, ettei tätä tullut nähtyä ensi kertaa filmiltä.
Jos Chaplin kiinnostaa, elokuva-arkiston Orionissa (Eerikinkatu 15) pyörii tänä iltana klo 18.45 Diktaattori.
sunnuntai 24. elokuuta 2008
Sergio Leone: A Fistful of Dollars
Kourallinen dollareita on ensimmäinen osa Sergio Leonen dollaritrilogiaa ja Akira Kurosawan Yojimbon uudelleenfilmatisointi.
Elokuvaa ei voi välttää vertaamasta sen esikuvaan Yojimboon, valitettavasti. Yojimbon hyvät hahmot on enimmäkseen pilattu, käsistä on viety huonompaan suuntaan ja dialogi takkuaa. Englanninkielinen dubbauskin on läpi elokuvan sydäntäriipivän huonoa. Jostain syystä omistamalleni DVD:lle ei ole lätkäisty italiankielistä ääniraitaa, sen luontevuus jää siis toistaiseksi mysteeriksi.
Kuvausta ja musiikkia lukuunottamatta elokuvassa ei ole juuri kehumista. Muutamia hyviä otoksia leffasta löytyy, kuten sängyssä makaileva, yön yli sikari suussaan valvonut Eastwood saluunanpitäjän pukeutuessa taustalla.
Ilmeisesti Leone olisi halunnut pääosaan Henry Fondan tai Charles Bronsonin, mutta kurja käsis ja huono palkka eivät houkutelleet kumpaakaan. Myöhemmin Bronson ja Fonda tähdittivät kaikkien onneksi Leonen Huuliharppukostajaa (Once Upon A Time in the West).
Oikeutuksen elokuvan olemassaololle antavat varsinkin saagan kaksi suuremmalla budjetilla tehtyä jatko-osaa: Vain muutaman dollarin tähden (For A Few Dollars More) ja Hyvät, pahat ja rumat (The Good, the Bad and the Ugly). Näihin verrattuna Kourallinen dollareita vaikuttaa harjoitustyöltä. Ensinmainitussa Gian Maria Volontè tekee paremman roolin El Indiona, jälkimmäisessä Mario Brega Wallacena. Ennio Morriconea unohtamatta.
Elokuvan ystävien kauhuksi Eastwood jatkoi elokuvien tekemistä yksin ja sai jopa parhaan ohjaajan Oscarin elokuvastaan Armoton (The Unforgiven). Siinäpä toinen 90-luvun suuri kupla.
Kourallinen dollareita on ehkä katsomisen arvoinen, mutta epätasainen laadultaan.
Elokuvaa ei voi välttää vertaamasta sen esikuvaan Yojimboon, valitettavasti. Yojimbon hyvät hahmot on enimmäkseen pilattu, käsistä on viety huonompaan suuntaan ja dialogi takkuaa. Englanninkielinen dubbauskin on läpi elokuvan sydäntäriipivän huonoa. Jostain syystä omistamalleni DVD:lle ei ole lätkäisty italiankielistä ääniraitaa, sen luontevuus jää siis toistaiseksi mysteeriksi.
Kuvausta ja musiikkia lukuunottamatta elokuvassa ei ole juuri kehumista. Muutamia hyviä otoksia leffasta löytyy, kuten sängyssä makaileva, yön yli sikari suussaan valvonut Eastwood saluunanpitäjän pukeutuessa taustalla.
"You see, my mule don't like people laughing. He gets the crazy idea you're laughing at him."
Ilmeisesti Leone olisi halunnut pääosaan Henry Fondan tai Charles Bronsonin, mutta kurja käsis ja huono palkka eivät houkutelleet kumpaakaan. Myöhemmin Bronson ja Fonda tähdittivät kaikkien onneksi Leonen Huuliharppukostajaa (Once Upon A Time in the West).
Oikeutuksen elokuvan olemassaololle antavat varsinkin saagan kaksi suuremmalla budjetilla tehtyä jatko-osaa: Vain muutaman dollarin tähden (For A Few Dollars More) ja Hyvät, pahat ja rumat (The Good, the Bad and the Ugly). Näihin verrattuna Kourallinen dollareita vaikuttaa harjoitustyöltä. Ensinmainitussa Gian Maria Volontè tekee paremman roolin El Indiona, jälkimmäisessä Mario Brega Wallacena. Ennio Morriconea unohtamatta.
Elokuvan ystävien kauhuksi Eastwood jatkoi elokuvien tekemistä yksin ja sai jopa parhaan ohjaajan Oscarin elokuvastaan Armoton (The Unforgiven). Siinäpä toinen 90-luvun suuri kupla.
Kourallinen dollareita on ehkä katsomisen arvoinen, mutta epätasainen laadultaan.
perjantai 22. elokuuta 2008
Runomuotokuva Taiteiden yössä
Tapiiri-ryhmä teki runomuotokuvia Taiteiden yössä 22.8.
Runomuotokuvassa runoilija katsoo kuvattavaa ja kirjoittaa henkilöstä runomuotoisen muotokuvan.
Taiteiden yönä tätä tehtiin kuin tuskastuttavan hitaasti kulkevalta liukuhihnalta. Itse jonotin noin puoli kymmenestä puoli kahteentoista. Kahden tunnin jonotus vaatii jo melko narsistista luonnetta.
Lopulta taisin odottaakin aika tarkalleen jotain tuollaista. Johtuiko ennalta-arvattavuus taitavasta käsityöläisyydestä vai ilmenikö muotokuvassa taiteen syvin olemus?
Runomuotokuvassa runoilija katsoo kuvattavaa ja kirjoittaa henkilöstä runomuotoisen muotokuvan.
Taiteiden yönä tätä tehtiin kuin tuskastuttavan hitaasti kulkevalta liukuhihnalta. Itse jonotin noin puoli kymmenestä puoli kahteentoista. Kahden tunnin jonotus vaatii jo melko narsistista luonnetta.
Lopulta taisin odottaakin aika tarkalleen jotain tuollaista. Johtuiko ennalta-arvattavuus taitavasta käsityöläisyydestä vai ilmenikö muotokuvassa taiteen syvin olemus?
Kaikki ilmeet silmissä
hetkessä ennen
silmäripsien verkkoa
Kuin näkisi jotain,
jota on nähnyt kauan sitten
ehkä se oli satukirja
levyn kansi?
Unohdetut sävyt
Että niin monia olikaan
-Jasmine Westerlund
torstai 21. elokuuta 2008
Lännen tyttö Kansallisoopperassa
Lännen tyttö 21.8. Kansallisoopperassa
Ensimmäinen spagettiwestern - La fanciulla del West - ei kolahtanut.
Näin oopperanoviisina on vaikea arvioida mikä tässä oikeastaan mätti. Mikko Franck vaihtui viime tipassa sairastapauksen vuoksi toiseen kapellimestariin, pääosan esittäjä ei säväyttänyt, lavastus tuntui jotenkin mielikuvituksettomalta... Kaikki kuitenkin parani näytöksestä toiseen: musiikki, lavastus, käsis, meininki. Kolmannessa näytöksessä oli jo ns. aito meininki.
Ramirrez ja Sonora olivat ainoat etäisesti mielenkiintoiset hahmot, etenkin Jaakko Kortekangas oli mainio Sonora. Kantaesityksessä Ramirrezin roolin veti ilmeisesti Enrico Caruso, sopi varmasti hyvin.
Onko Lännen tyttö villin lännen eksotiikkaa eurooppalaisille vai italialaisen oopperan eksotiikkaa amerikkalaisille? Oli miten oli, itse en oikein lämmennyt konseptille. Englannin ja italian sekoitusta oli hupaisa kuunnella, joskin se oli Kansallisoopperassa päätetty vetää vähän yli.
Ooppera ja villi länsi...
Teoksena Lännen tyttö on musta ihan onnistunut. Lännen tytön kantaesitys New Yorkissa oli menestys, ymmärrettävästi: se oli ensimmäinen merkittävän oopperateoksen kantaesitys Yhdysvalloissa. 1900-luvun alussa ei häpeilty allekirjoittaa sopimuksia eriksen teetetyllä kultaisella kynällä. Euroopassa Typy ei niittänyt yhtä suurta suosiota, ymmärrettävästi.
Kannattaa kuunnella Radiotelevisione Italianan levytys vuodelta 1950, löytyy internetistä ilmeisesti Creative Commonsin alta.
Olikohan villillä lännellä ennen Lännen tyttöä "omaa" musiikkiaan (vrt. Madame Butterflyn "japanilaiset" teemat)? Eipä kai? En osaa sanoa mitä kaikkea tähän on upotettu, mutta hyvin amerikkalaiselta se kuulostaa, ainakin näin Morriconen jälkeen.
Ensimmäinen spagettiwestern - La fanciulla del West - ei kolahtanut.
Näin oopperanoviisina on vaikea arvioida mikä tässä oikeastaan mätti. Mikko Franck vaihtui viime tipassa sairastapauksen vuoksi toiseen kapellimestariin, pääosan esittäjä ei säväyttänyt, lavastus tuntui jotenkin mielikuvituksettomalta... Kaikki kuitenkin parani näytöksestä toiseen: musiikki, lavastus, käsis, meininki. Kolmannessa näytöksessä oli jo ns. aito meininki.
Ramirrez ja Sonora olivat ainoat etäisesti mielenkiintoiset hahmot, etenkin Jaakko Kortekangas oli mainio Sonora. Kantaesityksessä Ramirrezin roolin veti ilmeisesti Enrico Caruso, sopi varmasti hyvin.
Onko Lännen tyttö villin lännen eksotiikkaa eurooppalaisille vai italialaisen oopperan eksotiikkaa amerikkalaisille? Oli miten oli, itse en oikein lämmennyt konseptille. Englannin ja italian sekoitusta oli hupaisa kuunnella, joskin se oli Kansallisoopperassa päätetty vetää vähän yli.
Ooppera ja villi länsi...
"Whisky per tutti!"
"Hurrà!
Teoksena Lännen tyttö on musta ihan onnistunut. Lännen tytön kantaesitys New Yorkissa oli menestys, ymmärrettävästi: se oli ensimmäinen merkittävän oopperateoksen kantaesitys Yhdysvalloissa. 1900-luvun alussa ei häpeilty allekirjoittaa sopimuksia eriksen teetetyllä kultaisella kynällä. Euroopassa Typy ei niittänyt yhtä suurta suosiota, ymmärrettävästi.
Kannattaa kuunnella Radiotelevisione Italianan levytys vuodelta 1950, löytyy internetistä ilmeisesti Creative Commonsin alta.
Olikohan villillä lännellä ennen Lännen tyttöä "omaa" musiikkiaan (vrt. Madame Butterflyn "japanilaiset" teemat)? Eipä kai? En osaa sanoa mitä kaikkea tähän on upotettu, mutta hyvin amerikkalaiselta se kuulostaa, ainakin näin Morriconen jälkeen.
maanantai 18. elokuuta 2008
Vallilan Tango Karhupuistossa
HKL juhlisti tänään ysin ratikkalinjan avaamista Karhupuistossa, Vallilan Tango esiintyi klo 16-18.
Karhupuistossa oli kyläjuhlan tuntua, lisää tällaista!
VT soitti klassista tanssilavakamaa, itse bongasin lähinnä Ola "vi" Virran levytyksiä: Sinun silmiesi tähden, Itämaista rakkautta, Sua lemmin kuin järjetön mä oisin... Soolot olivat asiaankuuluvan hillittyjä. Hollantilainen, englanniksi spiikkaava, suomea murtaen puhuva (ja laulava) solisti oli bändin valtti; ikivihreitä ei muuten tanssimatta kuuntelisi.
Mä haaveilen usein laulavani milloin milläkin ulkomaankielellä. Ilmeisesti se on mahdollista: täytyy muuttaa ulkomaille, yrittää parhaansa ja kehua uutta kotimaata. Natiivien sympatiat heräävät ja peli on pelattu. Pienemmissä maissa ei tarvitse edes kehua. Toimii.
Kuulemisen arvoinen, mut kaverin kanssa hauskempi.
Karhupuistossa oli kyläjuhlan tuntua, lisää tällaista!
VT soitti klassista tanssilavakamaa, itse bongasin lähinnä Ola "vi" Virran levytyksiä: Sinun silmiesi tähden, Itämaista rakkautta, Sua lemmin kuin järjetön mä oisin... Soolot olivat asiaankuuluvan hillittyjä. Hollantilainen, englanniksi spiikkaava, suomea murtaen puhuva (ja laulava) solisti oli bändin valtti; ikivihreitä ei muuten tanssimatta kuuntelisi.
Mä haaveilen usein laulavani milloin milläkin ulkomaankielellä. Ilmeisesti se on mahdollista: täytyy muuttaa ulkomaille, yrittää parhaansa ja kehua uutta kotimaata. Natiivien sympatiat heräävät ja peli on pelattu. Pienemmissä maissa ei tarvitse edes kehua. Toimii.
Kuulemisen arvoinen, mut kaverin kanssa hauskempi.
sunnuntai 17. elokuuta 2008
If...
Helsingin juhlaviikot järjesti tänään 16.8. klo 22 Lasipalatsin aukiolla Kinopiha-ulkoilmanäytöksen elokuvasta If... (1968).
"One man can change the world with a bullet in the right place."
Sää oli juuri sopiva: 15°C ja sumua muistuttava sade, tai toisinpäin. Vihreä tee ja huopa pelastivat paleltumiskuolemalta, katsojia oli muutama kymmen.
If... yllätti todella iloisesti. Se on elokuva englantilaisesta sisäoppilaitoksesta, nuorista ihmisistä, kasvatuksesta, indoktrinaatiosta ja kapinasta. Establishmentti esitetään sellaisena kuin se on, mutta mitä pidemmälle kapina katsojan mielessä kehittyy, sitä koomisemmassa valossa establishmentti kätyreineen näyttäytyy. Samalla If... on taatusti ensimmäisiä kouluampumiselokuvia.
Laadusta on pakko antaa täydet pisteet; elokuva on kaikin tavoin hyvin tehty ja nuortenkin näyttelijöiden roolisuoritukset ovat mainioita. Ehkä leffa jää kuitenkin jollain tavoin junnaamaan sisäoppilaitoksen elämänmenon kuvaamiseen, vaikka toki sitäkin katsoo mielellään. If... taitaa olla myös Malcom McDowellin (Kellopeliappelsiinin Alex) ensimmäinen elokuva.
IMDB:ssä joku oli kommentoinut elokuvaa seuraavasti: "To get the most out of this film you have to be English, male and a teenager." Se voi tosiaan olla helpoin tie, mutta oikeastaan mitä kauempana tuosta ryhmästä on, sitä enemmän elokuvasta voi onnistuessaan saada irti.
Fanitraileri, joskaan itse elokuva ei ole aivan noin koherentti ja upbeat:
"One man can change the world with a bullet in the right place."
Sää oli juuri sopiva: 15°C ja sumua muistuttava sade, tai toisinpäin. Vihreä tee ja huopa pelastivat paleltumiskuolemalta, katsojia oli muutama kymmen.
If... yllätti todella iloisesti. Se on elokuva englantilaisesta sisäoppilaitoksesta, nuorista ihmisistä, kasvatuksesta, indoktrinaatiosta ja kapinasta. Establishmentti esitetään sellaisena kuin se on, mutta mitä pidemmälle kapina katsojan mielessä kehittyy, sitä koomisemmassa valossa establishmentti kätyreineen näyttäytyy. Samalla If... on taatusti ensimmäisiä kouluampumiselokuvia.Laadusta on pakko antaa täydet pisteet; elokuva on kaikin tavoin hyvin tehty ja nuortenkin näyttelijöiden roolisuoritukset ovat mainioita. Ehkä leffa jää kuitenkin jollain tavoin junnaamaan sisäoppilaitoksen elämänmenon kuvaamiseen, vaikka toki sitäkin katsoo mielellään. If... taitaa olla myös Malcom McDowellin (Kellopeliappelsiinin Alex) ensimmäinen elokuva.
IMDB:ssä joku oli kommentoinut elokuvaa seuraavasti: "To get the most out of this film you have to be English, male and a teenager." Se voi tosiaan olla helpoin tie, mutta oikeastaan mitä kauempana tuosta ryhmästä on, sitä enemmän elokuvasta voi onnistuessaan saada irti.
Fanitraileri, joskaan itse elokuva ei ole aivan noin koherentti ja upbeat:
torstai 14. elokuuta 2008
Vertigo
Alfred Hitchcockin Vertigo Orionissa tostaina 14.8. klo 18.45.
Hitchcockin parhaaksikin elokuvaksi mainittu Vertigo jakautuu kolmeen jaksoon, joista toinen alkaa puoli tuntia ja kolmas noin puoli minuuttia ennen elokuvan loppua. Fokus vaihtuu Stewartista Novakiin ja takaisin. Mystiikkaa, mielenterveyttä, mystiikkaa ja uskomattoman kauniisti punottujen jaksojen välissä kylmää vettä kasvoille; lyhyt herätys takaisin todellisuuteen. Tietyllä tapaa viimeisessä kohtauksessa palataan myös ensimmäiseen.
Katsoja vietellään seuraamaan pieniä hulluuteen ja mystiikkaan liittyviä vihjeitä, mutta niiden todellisuuteen viittaava kaksoismerkitys selviääkin vähä vähältä. Jos tämä ei ole psykologista elokuvaa, niin ei mikään. Vertigon voi samalla sanoa olevan ainakin tragedia, elokuva persoonallisuudesta, identiteetistä, rakkaudesta, kaupungista ja naisen alistamisesta.
Varsinkin elokuvan alkupuolelta löytyy muutama uskomattoman nätti kuva, julistematskua. Laadultaan itse filmi taas oli niin huono, että sitä oli vaikea uskoa 1996 restauroiduksi.
Kaiken kaikkiaan melko timanttinen leffa, jonka juonessa pysyy loistavasti mukana, joskin sen eteen on tehtävä juuri sopivasti töitä. You could analyze this flick for the rest of your life - I probably will. Hyvin sanottu.
Alla vielä upea vanhan hyvän ajan traileri:
Hitchcockin parhaaksikin elokuvaksi mainittu Vertigo jakautuu kolmeen jaksoon, joista toinen alkaa puoli tuntia ja kolmas noin puoli minuuttia ennen elokuvan loppua. Fokus vaihtuu Stewartista Novakiin ja takaisin. Mystiikkaa, mielenterveyttä, mystiikkaa ja uskomattoman kauniisti punottujen jaksojen välissä kylmää vettä kasvoille; lyhyt herätys takaisin todellisuuteen. Tietyllä tapaa viimeisessä kohtauksessa palataan myös ensimmäiseen.
Katsoja vietellään seuraamaan pieniä hulluuteen ja mystiikkaan liittyviä vihjeitä, mutta niiden todellisuuteen viittaava kaksoismerkitys selviääkin vähä vähältä. Jos tämä ei ole psykologista elokuvaa, niin ei mikään. Vertigon voi samalla sanoa olevan ainakin tragedia, elokuva persoonallisuudesta, identiteetistä, rakkaudesta, kaupungista ja naisen alistamisesta.
Varsinkin elokuvan alkupuolelta löytyy muutama uskomattoman nätti kuva, julistematskua. Laadultaan itse filmi taas oli niin huono, että sitä oli vaikea uskoa 1996 restauroiduksi.
Kaiken kaikkiaan melko timanttinen leffa, jonka juonessa pysyy loistavasti mukana, joskin sen eteen on tehtävä juuri sopivasti töitä. You could analyze this flick for the rest of your life - I probably will. Hyvin sanottu.
Alla vielä upea vanhan hyvän ajan traileri:
sunnuntai 10. elokuuta 2008
Cleaning Women Alppipuistossa
Cleaning Women planeetta Clinukselta on saapunut puhdistamaan planeetan! Kolme mustavalkoiseen dragiin sonnustautunutta miestä soitti tänä iltana pyykkilaudoillaan synkkää, avantgardistista avaruusindustrialia Alppipuistossa Oranssin 18-vuotisjuhlissa.
Keikka oli (miltei) ensimmäinen kosketukseni bändiin. Aiemmin on tullut katsottua pätkä Aelitaa, 20-luvun venäläistä kulttiscifileffaa, johon CW on tehnyt musiikkia (tässä kyseinen pätkä). Toimii.
CW hyödyntää musiikkivideoissaan onnistuneesti menneiden aikojen kummaa ja jonkinlaista 2000-luvun ihmisen nostalgista vieraantuneisuuden tunnetta (futuronostalgiaa?) hieman steampunkin tapaan. Olisiko tämä sitten pyykki-industrialia? Emancipation gone wrong!
Äänimaisema vei ilta-auringon valaisemasta Alppipuistosta karuille lakeuksille vailla ilmakehää. Parhaimmillaan bändi oli vetäessään hidastempoisisia, repivän rytmikkäitä hevinostatuksia. CW livenä oli totta tosiaan kokemisen arvoinen, joskin karsimalla joitain tylsiä elementtejä ja lisäämällä jytinää kokemus olisi varmasti ollut vielä täräyttävämpi.
Bändin seuraava keikka tiistaina 19.8. Tavastialla. Suosittelen villiä tanssia!
Keikka oli (miltei) ensimmäinen kosketukseni bändiin. Aiemmin on tullut katsottua pätkä Aelitaa, 20-luvun venäläistä kulttiscifileffaa, johon CW on tehnyt musiikkia (tässä kyseinen pätkä). Toimii.
CW hyödyntää musiikkivideoissaan onnistuneesti menneiden aikojen kummaa ja jonkinlaista 2000-luvun ihmisen nostalgista vieraantuneisuuden tunnetta (futuronostalgiaa?) hieman steampunkin tapaan. Olisiko tämä sitten pyykki-industrialia? Emancipation gone wrong!
Äänimaisema vei ilta-auringon valaisemasta Alppipuistosta karuille lakeuksille vailla ilmakehää. Parhaimmillaan bändi oli vetäessään hidastempoisisia, repivän rytmikkäitä hevinostatuksia. CW livenä oli totta tosiaan kokemisen arvoinen, joskin karsimalla joitain tylsiä elementtejä ja lisäämällä jytinää kokemus olisi varmasti ollut vielä täräyttävämpi.
Bändin seuraava keikka tiistaina 19.8. Tavastialla. Suosittelen villiä tanssia!
Tilaa:
Kommentit (Atom)