Runomuotokuvassa runoilija katsoo kuvattavaa ja kirjoittaa henkilöstä runomuotoisen muotokuvan.
Taiteiden yönä tätä tehtiin kuin tuskastuttavan hitaasti kulkevalta liukuhihnalta. Itse jonotin noin puoli kymmenestä puoli kahteentoista. Kahden tunnin jonotus vaatii jo melko narsistista luonnetta.
Lopulta taisin odottaakin aika tarkalleen jotain tuollaista. Johtuiko ennalta-arvattavuus taitavasta käsityöläisyydestä vai ilmenikö muotokuvassa taiteen syvin olemus?
Kaikki ilmeet silmissä
hetkessä ennen
silmäripsien verkkoa
Kuin näkisi jotain,
jota on nähnyt kauan sitten
ehkä se oli satukirja
levyn kansi?
Unohdetut sävyt
Että niin monia olikaan
-Jasmine Westerlund
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti